Iittalan lasitehtaan kolmen työntekijän ja lasitaiteilijan yhteinen näyttely avattiin 29. tammikuuta Unkarin kulttuurikeskuksessa. Kolmelle taiteilijalle, Rea Salokanteleelle, Saara Sirkeojalle ja Péter Kovácsille avautui erinomainen mahdollisuus näyttää yleisölle, mitä he ajattelevat lasista ja mitä he haluavat kertoa maailmalle sarjatuotannosta hyvin tutulla materiaalilla.
Saara Sirkeojan teoksissa heijastuvat luonnosta tutut muodot. Isot simpukat ja kukat sekä kuumana taitettu lasi ovat hänen teoksilleen tyypillinen ominaisuus. Rea Salokannel taas käyttää paljon väriä ja hiomalla luotuja muotoja. Péter Kovácsin teokset ovat muodoltaan selkeitä ja yksinkertaisia, mutta lasimateriaalin sisäiset muodot, värit ja motiivit tekevät hänen materiaalinsa huomiota herättäväksi.
Vuodesta 2008 alkaen Iittalan lasitehtaalla lasinpuhaltajana työskentelevä Péter Kovács toi Unkarista erilaista valmistustekniikkaa ja muotokieltä.
- Teokseni ovat täysin skandinaavista tyyliä edustavia esineitä. Tyyliltään ja muodoltaan suhteellisen helppoja, mutta painavia kappaleita. Olen kuitenkin käyttänyt toteutuksissa myös Unkarissa opittuja tekniikoita eli kappaleiden sisällä olevat elementit ja muodot ovat Unkarista ja Keski-Euroopasta tuotuja, avaa Kovács.
Häneltä on näyttelyssä esillä kahden sarjan teoksia.
- Promise-sarjani seuraavat muodoltaan Pohjoismaille tyypillisiä muotoja, mutta ovat sisältä huomattavasti koristeellisempia. Niihin käytin sekä Unkarissa että Iittalassa opittuja tekniikoita. Värit ja tekniikat vaihtelevat kappaleittain. Näiden valmistus on aika vaativaa, ne koostuvat vähintään seitsemästä lasikerroksesta. Kuplat laitoin ohjattujen kuplien tekniikalla. Lasia tehdessäni liikutan massaa sillä tavalla, että kuplat tulevat juuri haluamaani paikkoihin, hän kertoo.
- Promise-sarjani on ehkä minulle lähin sarja, siitä löytyy ajatukseni lasista. Värit, muodot ja paino kielivät minusta ja suhteestani lasiin, jatkaa Kovács.
Hänen toinen sarjansa, Aqua, leikkii enemmän abstrakteilla muodoilla. Promise-sarjan teoksissa näkyy motiiveja luonnosta.
Kovács oppi tekemään painavia lasituotteita Iittalassa, sillä Unkarissa valmistetut lasituotteet olivat enemmänkin pieniä, mutta suomalaisia huomattavasti koristeellisempia esineitä.
- Kotona opitut asiat perustuvat keskieurooppalaiseen tekniikkaan ja valmistukseen. Tekninen taito Unkarissa on erittäin korkea. Täällä minun piti oppia työskentelemään isoilla ja painavilla lasikappaleilla, hän kiteyttää.
Rea Salokannel aloitti lasinpuhaltajana Nuutajärven tehtaalla, jossa valmistettiin muun muassa Toikan lintuja. Hän työskenteli todella pitkään unkarilaispuhaltajien kanssa sekä siellä että Iittalassa. Lasinpuhaltajana hän huomasi heti unkarilaistyökavereidensa erilaisen teknisen taustan.
- Me tehdään Iittalan tuotantoa, joka edustaa suomalaista taidetta ja tuotteet ovat pitkäikäisiä tuotteita. Unkarilaiset ovat äärimmäisen hyviä pyöritettävien tuotteiden puhalluksessa, aivan ylivoimaisesti. He ymmärtääkseni työskentelivät vielä puumuoteilla, jotka kuluvat paljon nopeammin ja vaativat enemmän tarkkuutta, kertoo Salokannel.
Vaikka suomalaiset ja unkarilaiset oppivat toisiltaan paljon, Salokanteen muotokieli perustuu eri vaikutteisiin.
- On muutamia ihmisiä, jotka inspiroivat minua. Erityisesti urani alkuvaiheessa, jolloin olin vielä Nuutajärven tehtaalla. Siellä oli useampia taiteilijoita ja pienyrittäjiä. Anu Penttisen hyvin vahva graafinen tyyli, josta pidin henkilökohtaisesti. Hänellä on uskomaton värisilmä. En tiedä huomaako minun töissäni sitä, mutta minä ihailen hänen töitään edelleen. Se on ihan sama, mitä materiaalia hän käyttää, hänen oma tyylinsä näkyy aina hänen teoksissaan. Oiva Toikka on myös semmoinen, erityisesti kukissa, hänen naivistinen ja yksinkertaistava tapa on toinen, joka inspiroi, avaa Salokannel.
Unkarilaisten ja suomalaisten lasinpuhaltajien välinen ammatillinen vuorovaikutus on laajentanut sekä taiteellista näkemystä että ammattitaitoa.
- Olen oppinut paljon meidän unkarilaisilta työkavereiltamme. Meillä aina joku toinen puhaltaja tuo lisää lasia, jos sitä tarvitaan lisää tuotteeseen. En ikinä ole nähnyt sellaista, että joku ottaisi nappilasin toisella kädellä ja tuote pyörisi toisessa kädessä. Péter pystyy siihen.
Vuonna 2008 Iittalaan saapuneiden unkarilaispuhaltajien piti oppia työskentelemään erilaisella lasimateriaalilla ja tuttua isoimmilla pilleillä, sillä he valmistivat totuttua suurempia ja painavampia tuotteita. Nyt unkarilaiset ovat tehtaan kokeneimpia puhaltajia. Péter osallistuu alokkaiden koulutukseen ja pystyy juurruttamaan Unkarin hyviä käytäntöjä Iittalaan.
- Sarjatuotannossa lasin ottaminen uunista on sellainen vaihe, jossa voitiin hyvin hyödyntää Unkarista tuotua osaamista. Tasaiset liikkeet ovat tärkeitä, jotta lasimassaan ei tulisi kuplia. Myös se, miten pistetään pilli lasimassaan, missä asennossa pilli pidetään ja miten istutaan penkillä, Kovács luettelee pieniä yksityiskohtia.
Unkarilaiset tuotteet ja niiden valmistus herättävät suomalaistenkin kiinnostusta tehtaalla.
- Iittalan lasitehtaalla ei ikinä valmistettu maljoja. Olen jatkanut niiden valmistamista täälläkin omaksi huvikseni. Asia kiinnosti ja olen jo pitänyt työpajoja suomalaisille puhaltajille. Maljojen valmistuksen tekniikka on todella vaikeaa, mutta nyt suomalaisetkin pystyvät jo valmistamaan tiettyjä vaiheita maljan teosta, vaikkeivat aikaisemmin sitä ole tehneet, kertoo Kovács.
Taiteilijoiden teoksiin voi tutustua Liszt-instituutin näyttelyn päättymisen jälkeenkin.
- Viime vuoden Aqua ja Promise -sarjani kappaleet olivat jo esillä. Tänä vuonna Unkarin Szombathelyissä ja huhtikuussa Iittalan museossa voi nähdä teoksiani. Valmistan sinne myös uudentyyppisiä, kukkamotiiveilla varustettuja teoksia.
Teksti ja kuvat:
Botond Vereb-Dér




