Tunnelmallinen metsäjuna kolkuttelee Miskolcin ja Garadnan kylän väliä useita kertoja päivässä. Lillafüred on sopivasti reitin puolivälissä, ja asema melkein linnahotellin takapihalla.

Vertaukseni Alppeihin on kieltämättä liioittelua, mutta kontrasti Unkarin tyhjäntasaisen pusztan ja pohjoisten vuorten välillä lyö joka kerta ällikällä.

Unkarissa ollessa tukikohtanamme on aina anoppila Nagykunságin pääkaupunki Karcagissa. Sekä Karcag että Nagykunságin alue ovat jostain syystä sivussa suurista matkailijavirroista, vaikka näkemistä sielläkin riittäisi. Kirjoitan joskus vielä jutun Karcagin ”Shamaanirummusta” ja kumaaneista, Kisújszállásin historiallisesta Zsigmond Móriczin kymnaasista, Tiszafüredistä sekä Poroszlón Tiszajärven luontokeskuksesta.

Tällä kertaa kerron kuitenkin kesälomasta Pohjois-Unkarin ”keskivuoristossa”, tarkemmin sanottuna Lillafüredissä.

Matkareitiksi valikoitui paremman puutteessa tuttu ja töyssyinen paikallistie Karcagista Tiszafüredin kautta Füzesabonyiin ja sieltä sitten moottoritietä Miskolciin.

Olin joskus retkilläni ajanut Mezökövesdin pikkukaupungin halki, ja halusin poiketa nytkin siellä lounaalla. Tutustuimme kävellen Mezökövesdin keskustaan. Pääraitin molemmin puolin oli mutkittelevia ja kapeita katuja. Sadekuuro yllätti meidät – onneksi, sillä jouduimme hakemaan suojaa kaupunginmuseosta.

Museo eli Matyó Múzeum sijaitsee hienosti kunnostetussa, vanhassa kaupungin seurahuoneessa (Korona Szálló). Museo osoittautuikin varsinaiseksi käsityön ystävien aarreaitaksi. Keskiössä olivat alueen rikas käsityöperinne, josta ainakin matyóhímzés eli matyópitsit lienevät monille lukijoille tuttuja. Täkäläinen pitsinnypläys- ja kirjontataito on ollut UNESCOn aineettoman maailmanperinnön luettelossa jo vuodesta 2012.

Museossa selvisi myös, että kaupungin tiheä, ahdas ja sekava katuverkko on peräisin suoraan keskiajalta. Kaupungissa kohtasivat läheisen maaseudun maanviljelijät, vuorilta tulevat kaivostyöläiset sekä tietysti maantierosvot, betyárit.

Katso lisää

Lillafüredin linnahotelli on erikoinen sekoitus keskiaikaista Matias-kuninkaan tyyliä ja 1900-luvun alun klassisia kertaustyylejä. Lopputulos on silti vaikuttava eikä ainakaan tylsä. Myös puutarha oli sekoitus hoidettua Välimeri-henkistä muotopuutarhaa ja hoitamatonta englantilaista maisemapuutarhaa.

Seuraavaksi suunnattiin kohti monelle seuramme jäsenille tuttua Miskolcia. Täältä alkaa Pohjois-Unkarin vuoristo (Északi-középhegység) eli kukkulamaasto. Heti kun Miskolcin taajama-alue päättyy, maantie muuttuu mutkaiseksi vuoristotieksi, joka kiemurtelee rinteiden ja sankkojen metsien välissä laakson pohjalla. Tie nousee hiljalleen ylöspäin: ensin noustaan Alsóhámorin, sitten Felsöhámorin kaivoskyliin.

Ja Felsöhámorin ylälaidalla kohoaa majesteettinen Lillafüredi Palotaszálló eli Linnahotelli, virallisesti nykyään Hunguest Hotel Palota.

Luksushotelli Matias-kuninkaan makuun

Linna edustaa Horthyn-kauden historiallisen koristeellista kertaustyyliä. Historiallisia yhtymäkohtia on helppo löytää Imatran valtionhotellin kanssa, mutta rakennustyyli hämää: Lillafüredin hotelli on parikymmentä vuotta nuorempi kuin Imatran valtionhotelli (1903). Lillafüred on valmistunut 1929 – eli vain kymmenen vuotta ennen pelkistetyn funktionalistista Aulangon hotellia Hämeenlinnassa.

Hotelli ei ole siis ihan niin vanha, kuin miltä se näyttää, mutta sillä on historiallinen ”edeltäjä”, joka on Imatran valtionhotellin ikätoveri, Tátralomnicin eli nykyisen Tatránska Lomnicin Grand Hotel Praha, Slovakian Tatravuoristossa. Se oli silloisen Suur-Unkarin maatalousministeri Ignác Darányin hanke. Kun Slovakia menetettiin Trianonin rauhansopimuksessa, piti tilalle saada uusi vuoristo- ja edustushotelli. Paikaksi valikoitui jo suosituksi matkailukohteeksi tullut Lillafüred.

 

Uuden hotellin suunnitteli Kálmán Lux. Hän visioi sellaisen palatsin, jonka itse Matias-kuningas olisi suunnitellut 1400-luvun tyyliin. Kertoo paljon 1920-luvun Unkarin äärikonservatiivisesta ajattelusta – jossa katse tulevaisuuteen oli suunnattu tiukasti taaksepäin. Mitä kauemmas, sitä parempi. Mátyás Király -teema näkyy hotellissa joka puolella, mm. salien ja ravintoloiden nimissä ja erityisesti pääportaikon puukaiverruksissa ja lasimaalauksissa.

Vierailumme alkoi heti hyvissä merkeissä: vastaanotossa työskentelevä keski-ikäinen Ákos ilahtui kuullessaan, että olemme Tampereelta. Hän alkoi muistella olleensa 90-luvun keskivaiheilla Tampereella kesäyliopistossa opiskelemassa suomea ja olleensa majoittuneena erään Tenho Takalon luona. Kyllä maailma on pieni!

Lillafüredin linnahotelli mainostaa itseään ympäröivän luonnon lisäksi myös runsaalla illallispuhvetillaan. Ja totisesti, suomalaiseenkin pitopöytään tottuneelle turistille, illallispöydän runsaus oli käsittämätön. Lisäksi tunnelma komeassa salissa oli pienempiin ympyröihin tottuneelle hiljentävä. Jo ovella illallisvieraita kehotettiin pukeutumaan asiaan kuuluvalla arvokkuudella, ja jättämään lippalakit, shortsit ja sisätossut huoneeseen!

Aamiainen syötiin samassa salissa kristallikruunujen alla. Sekin oli aivan liian runsas. Ja kaiken kruunasi erkkeri-ikkunoiden luota helisevä elävä kitaramusiikki.

Hotellin alakerrassa toimii suuren Matias-ravintolan lisäksi aulabaari-kahvila, kellarikerroksessa taas Hunyadi-ravintola (joka ei jostain syystä ollut nyt toiminnassa). Kellarikerroksessa oli myös kuntosali, pelihuone biljardipöytineen ja ralliautosimulaattoreineen sekä spa-kylpylä-saunaosasto, jossa oli useampi suomalainen sauna, elämysallas ja 10 metrin uima-allas.

Kaiken huippuna on torni, jossa voi tutustua hotellin historiasta kertovaan näyttelyyn sekä tietenkin ihastella ympäröiviä ”Alppi-maisemia”.

Lillafüredin Linnahotellin kotisivut: https://hotelpalota.hu/szallodank

Karstivuoriston ihmeitä

Lillafüredin ympäristö on täynnä luonnonnähtävyyksiä, näkötorneja, vuoristopuroja, lähteitä ja tietysti kalkkikiviluolia. Alue on kuitenkin myös tärkeä osa Unkarin kaivos- ja teollisuushistoriaa. Hámorin kylien nimikin tarkoittaa rautatakomoa (saksan Hammerista on tullut unkarilaisittain hámor. Felsöhámorissa on mm. Unkarin teollisuusmuseo, ja läheisessä Újmassan kylässä entistetty masuuni.

Linnahotellin torniin kipuaja palkitaan upealla näkymällä. Länsipuolella avautui vuorenlaaksoon padottu Hámorijärvi.

Sateisen sään vuoksi meiltä jäi käymättä yhdelläkään vuorella ja näkötornissa (paitsi hotellin omassa tornissa). Linnahotellista pari kilometriä etelään (ylöspäin) olisi ollut kuuluisa Szent István barlang eli Tapani-kuninkaan luola, Lillafüredin seikkailupuisto (Kalandpark) sekä päätähuimaaviin korkeuksiin vievä köysirata (Libegö). Lisäksi Szent Istvánin vuoren laella olisi ollut komea näköalatorni. Ne jäivät ensi kertaan.

Matkustimme kuitenkin paikallisella ”metsäjunalla” Garadnaan. Metsäjuna eli Lillafüredi Állami Erdei Vasút (LÁEV, eli valtiollinen metsärautatie, ks. https://www.laev.hu/) liikennöi Diósgyörin ja Garadnan väliä useita kertoja päivässä. Seitsemän kilometrin matka Lillafüredistä Garadnaan kestää noin puoli tuntia ja reitti noudattelee laakson pohjalla kulkevan Garadnapuron vartta.

Garadnassa on vain muutama talo. Päätepysäkin vieressä on iso leikkikenttä sekä paikallisesta metsänhoidosta, luonnosta ja eläimistä kertova pikkumuseo. Se oli onneksi auki, mutta viereinen büfé taas kiinni – todennäköisesti turistivirrat eivät riitä kannattavan liiketoiminnan ylläpitoon.

Museon jälkeen lähdimme kävelemään takaisin kohti Lillafürediä. Alkumatka piti kävellä maantien vartta. Poikkesimme Lillafüredin kalankasvattamolle, jonka tunnelmallisessa (ja lounasaikaan erittäin suositussa) ulkoilmaravintolassa myydään neljällä eri tavalla upporasvassa paistettuja tuoreita taimenia. Vähän edempänä oli uusi kalaravintola, Vendeglö a Pisztrángoshoz, joka tällä kertaa täytyi jättää väliin. (”Ensi kerralla sitten.”)

Heti sen jälkeen tien vieressä könötti outo, kulmikas kivitorni, joka osoittautui vanhaksi masuuniksi. Sen vieressä oleva näyttelyrakennus oli juuri kuitenkin suljettu. Se oli osa Hámorin rautakaivosmuseota, josta kerron hieman tuonnempana lisää.

Loppumatkasta alkoi sataa kaatamalla, ja sadeviitasta huolimatta jalkamme kastuivat litimäriksi. Kiersimme vielä Hámori-tón, eli Felsö-Hámorin yläpuolelle ja linnahotellin viereen tehdyn patojärven. Järvi on muuten monille tuttu Zoltán Huszárikin Szindbád-elokuvasta vuodelta 1971 – siinä se on tosin jäässä ja sen jäällä luistellaan.

Kolmantena päivänä (runsaan aamiaisen jälkeen) tutustuimme linnahotellin alapuolelle rakennettuihin terassipuutarhoihin, ns. Lillafüredin riippuviin puutarhoihin. Puutarhojen tukimuurit on todellisuudessa rakennettu käytännön syistä linnahotellin perustusten tueksi. Aivan hotellin vieressä kohisee myös korkea Szinvajoen (tai Lillafüredin) vesiputous. Sen vieressä on Anna-luola, joka ei ole tyypillinen tippukiviluola vaan erittäin harvinainen kalkkituffiluola (mésztufabarlang). Sen pitsimäiset kalkkikivimuodostelmat ovat kivettyneitä kasvien ja puiden juuria.

Luolaan pääsee vain ryhmän ja oppaan mukana, mutta käynti kannattaa. Kierros kestää vajaan tunnin. Luola toimi sotien aikana pommisuojana, sairastupana, ja sitä ennen sitä käytettiin myös kirkkona. Vielä nykyäänkin sen yhdessä kammiossa suoritetaan vihkimisiä.

Hámorijärven ympäri voi kävellä tunnelmallista metsäpolkua pitkin. Järvellä saa vuokrata myös soutuveneitä. Järvi on pieni, mutta sen keskisyvyys on 9 metriä, eli huomattavasti enemmän kuin Balatonilla.

Anna-luolalta alkoi myös Hámorin kylä, jossa ehdimme vielä tehdä pienen kävelykierroksen. Tunnelmallisia mutkittelevia katuja, keskellä soliseva vuoristopuro, siltoja ja korkeuseroja sekä paljon yksityisiä majoituspalveluntarjoajia (vinkiksi niille, joita linnahotellin luksus ei kiinnosta).

Hámorissa toimii myös Unkarin rautakaivosmuseo, Kohászati Múzeum, joka on osa Budapestissä toimivaa Unkarin tekniikan ja liikenteen museota. Katso lisää museon sivuilta: https://kozlekedesimuzeum.hu/hu/tagintezmenyek?tid=5 (sivuston ajantasaisuudesta en mene takuuseen).

Lähdettyämme Lillafüredistä poikkesimme vielä aivan Miskolcin laidalla olevaan Szeletan puistoon ja näyttelykeskukseen, koska se näytti kiinnostavalta. Modernin, hieman ruskeankirjavaa bunkkeria muistuttavan rakennuksen pääoven edessä seisoo valtava muovinen mammutti. Sisällä on kuitenkin yksi Unkarin moderneimmista museo- ja näyttelykeskuksista, Bükkin kansallispuiston kävijäkeskus (https://www.szeletapark.hu/hu).

Nykymuseoiden tapaan se sopii erinomaisesti myös lapsiperheille: leikkikentän ja muovimammutin lisäksi sisällä on monenlaista interaktiivista näyttelyä ja mm. kolmiulotteinen luolaelokuvateatteri. Museon büfén valikoima oli myös yllättävän monipuolinen ja hyvä.

Bükkin kansallispuisto on Unkarin vanhin kansallispuisto (perustettu 1977). Sen pinta-ala on noin 200 neliökilometriä. Se sijaitsee Unkarin pohjoisvuoristossa Miskolcin ja Egerin välissä. Alue on lähes kokonaan metsäistä kukkulamaastoa ja karstialuetta. Aluetta halkovat lukuisat vaellusreitit, mm. koko Unkarin kiertävä Kék túra ja yleisölle avoimia luolia on lukuisia.

Vuorten jäädessä taakse ja rannattoman pustan auetessa viivasuoran maantien kummallakin puolella aloimme jo punoa uusia matkasuunnitelmia Bükkiin.

Kasperi Hasala