Anna Finstad

Paprika on unkarilaisten kansallismauste, johon törmää muodossa tai toisessa Unkarin-matkalla. Paprikajauhetta, paprikasäilykkeitä, kuivattua tai tuoretta paprikaa käytetään Unkarissa ruoanvalmistuksessa lähes päivittäin. Koisokasveihin kuuluvat paprikat ovat peräisin Keski-Amerikasta, jossa niitä viljeltiin jo kauan ennen ajanlaskumme alkua. Eurooppaan paprika tuli Kolumbuksen mukana 1400-luvun lopussa ja Unkariin sen toivat turkkilaiset valloittaessaan osan Unkaria 1500-luvulla.

Paprikat olivat alunperin lähes poikkeuksetta tulisia ja niiden polttava maku muistutti mustapippuria. Paprika kävikin pippurin korvikkeesta, sillä sitä ei tuohon aikaan ollut helposti saatavilla Euroopassa. Vasta 1900-luvulla markkinoille tuli miedonmakuisia paprikalajikkeita, mikä mahdollisti paprikan viljelyn myös vihannekseksi. Nykyään erilaisia paprikalajikkeita, niin makeita kuin tulisiakin on kymmeniä. Paprikanviljelyyn keskittyneitä alueita Unkarissa ovat erityisesti Kalocsan ja Szegedin seudut.

Unkarissa eri paprikalajikkeita käytetään ruoissa eri tavoin: Esimerkiksi tavanomaisin tuoreena käytetty paprika on vaaleankeltainen ja maultaan mieto, ja sitä käytetään mm. täytetyn paprikan sekä lecsón valmistukseen. Tulisia, pieniä paprikoita käytetään useimmiten kuivattuina mausteena. Oma paprikalajikkeensa on myös esimerkiksi leivän päälle laitettavaksi. Paprikaa on Unkarissa aina saatavilla joko tuoreena, säilöttynä, kuivattuna, erivahvuisina jauheina tai tahnana.

Ilman paprikaa ei olisi nykyistä unkarilaista keittiötä. Unkarilaiset käyttävätkin paprikaa noin 10 kiloa vuodessa asukasta kohden, kun suomalaiset käyttävät vain noin 2,5 kiloa. Paprikaa kannattaisi kenties suomalaistenkin syödä enemmän, sillä se on kovin terveellistä: paprika sisältää C-vitamiinia keskimäärin 4 kertaa niin paljon kuin appelsiini.